Onko töissä aina väsynyt olo? Esimerkiksi säännöllinen lounastauko vähentää uupumusasteista väsymystä ja lisää tarmokkuutta päivääsi!

Taukojen merkitys ergonomiassa

Hyvällä työergonomialla ja ergonomisilla työvälineillä voidaan vähentää työstä johtuvia tuki- ja liikuntaelinvaivoja keventämällä rasitusta, mutta yksinään se ei riitä ehkäisemään staattisen paikallaanolon aiheuttamaa rasitusta.

​​​​​​​Yleisesti kun töissä on kiire ja työt painavat päälle on helppo vakuuttaa itselleen, että ei ole aikaa tauolle. Tässä artikkelissa tulemme kuitenkin puhumaan erilaisten taukomuotojen merkityksestä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen!

Mikrotaukojen merkitys

Mikrotauko on kestoltaan noin 30sek-1min lyhyitä taukoja joita olisi hyvä pitää puolen tunnin välein. Mitä kovempi kiire töissä on, sitä tarpeellisempi tauko sinulle on. Mikrotauko auttaa aivoja palautumaan ja pitkäkestoinen keskittyminen ei yleensä johda parempaan työn tulokseen. Jos työpäivän aikana vedät korkealla stressisykkeellä, rasitat aivoja ja kehoasi ja mitä todennäköisemmin et jaksa työpäivän jälkeen enää tehdä muuta kuin lösähtää sohvalle.

Mitä sitten voin tehdä mikrotauolla? Mikrotauon ei tarvitse olla mitään erikoista ja maailmaa mullistavaa toimintaa. Se voi jopa tapahtua huomaamatta. Mikrotauko voi olla ikkunasta tuijottaminen (samalla silmät palautuvat ruutuun katsomisesta johtuvasta rasituksesta), keskittyminen omaan hengittämiseen, työkaverin kanssa jutusteluun tai vaikka ylävartalon kiertoliikkeen tekemistä. Tärkeintä on, että aivojesi palautuminen ja lepo tapahtuu tällä aikavälillä. Sinun kehosi ja mielesi tarvitsevat taukoa joten yritä kunnioittaa jaksamisesi rajoja!


Lounastaukojen merkitys

Lounastauon merkitys työstä palautumiselle työpäivän aikana on erittäin tärkeää! Tampereen yliopiston tutkijat selvittivät lisääkö säännölliset lounastauot työntekijän tarmokkuutta ja vähentääkö se uupumusasteista väsymystä. Vastaus oli kyllä! Työntekijöillä, jotka kokivat oman lounastaukonsa palauttavana tekona työstä, oli vielä vuoden päästäkin vähemmän uupumusasteista väsymystä ja tarmokkuutta. Uupumusasteisella väsymyksellä tarkoitetaan väsymystä, joka ei mene iltaisin ja viikonloppuisin ohi ja se on yksi työuupumuksen oireista.

Lounastauoilla on tärkeää unohtaa työt. Irroittautuminen työstä tarkoittaa, että lounastauolla ei puhuta, ajatella tai edes vilkaista työasioita. Kännykkä on hyvä jättää sivuun ja vain keskittyä seuraan ja itse syömiseen. Mitä pidempi lounastauko, sitä elvyttävämpi se on, joten myös ulos lähteminen lounaalle on suositeltavaa. Lähde työkavereiden kanssa kävellen syömään lounasta kivaan lähikahvilaan tai ravintolaan, jos mahdollista. Tällä taataan useasti työasioiden unohtaminen hetkeksi ja aivojen sekä kehon palautuminen stressaavasta ympäristöstä.

Myös sillä mitä syöt on väliä jaksamisen kannalta. Välillä voi ja pitääkin nauttia ruokapaheista ja syödä ulkona vähän rasvaisempaa ruokaa, mutta yleisesti ravitsevan lounasruoan saa kouluissa ruokalasta. Ruoka tulisi koostua suositusten mukaan, kyllä, mutta säännöllinen syöminen pitää verensokeripitoisuuden tasaisena ja vireyttä yllä. Kun noudattaa säännöllistä ateriarytmiä, on helppo välttää huonoja välipaloja, liian suuria ruoka-annoksia ja iltasyömistä.

Lounas yleisesti onkin päivän tärkein ateria ja sillä tankataan energiavarastot täyteen iltapäivää varten. Jos lounasta ei syö tai siihen ei kuulu tarpeeksi monipuolinen ruoka, olo voi olla väsynyt iltapäivällä töitä tehdessä.


Pidempien taukojen merkitys

Pidemmät tauot kuten lounastauko, ennaltaehkäisevät stressin kasvamista ja palautumista työnteosta. Tauot auttavat meitä uudestaan keskittymään paremmin työntekoon ja yleiseen suorittamiseen. Pidemmät tauot palauttavat energiatasot ja psyykkisten vaikutusten määrä vähenee, koska mieli ja keho saavat taukoa työstä. Jos työpäivän jälkeinen väsymysy tai unettomuus ovat työssä yleinen teema, kannattaa kiinnittää huomiota omien taukojesi merkitykseen ja miten sinä pidät taukoja päivän aikana.

Kuinka pidän taukoja, jos ei ole aikaa tai miten voin ehkäistä sitä etten pidä taukoja?

  1. Sovi tauot työkaverin kanssa pidettäväksi yhteisesti ja pidä ajankohdasta kiinni! Työkaverin kanssa sovitut ajat auttavat myös unohtamaan työt hetkeksi ja samalla voi kuulumisten ohella vaikka käydä kahvilla!
  2. Laita puhelimeen ajastin/tee kalenterimerkintä, milloin olisi mielestäsi hyvä pitää taukoa!
  3. Tee tauoilla jotain, mistä sinä nautit. Jokaiselle ei esimerkiksi sovi vain istua ja katsoa ulos, joten tee sellaista mistä sinulle tulee hyvä mieli.
  4. Kiinnitä huomiota mitä tauot tekevät sinulle (henkisesti ja fyysisesti). Tämä auttaa sinua tiedostamaan taukojen vaikutukset ja motivoi pitämään taukoja!
  5. Käytä post-it lappuja tai muuta muistutusta projekteistasi ja niiden kestosta. Jos sinulla on pitkä projekti meneillään, ei tauot sitä haittaa ja mitä paremmin pystyt taukojen jälkeen keskittymään työhösi, sitä laadukkaampaa tuotoksesi on.

Tehtävät

Tehtävä 1. Kokeile päivän ajan pitää mikrotaukoja säännöllisesti!

Tehtävä 2. Muistuta itseäsi pitämään tauot (puhelimen hälytys tai muistilappu)!

Tehtävä 3. Seuraa omaa jaksamista ja motivaatiota tauon jälkeen!

Tehtävä 4. Kirjaa ylös, mitä sinä tykkäät tehdä tauoilla ja toteuta ne seuraavalla viikolla!



Psykologinen palautuminen työstä

Työstä palautuminen voi olla välillä haastavaa. Etätyön haasteena on töiden kasaantuminen kotiin ja luonnollisesti omat voimavarat saattavat joutua koetukselle.

​​​​​​​Tässä osiossa puhumme henkisestä/psyykkisestä palautumisesta!

Lue lisää


Lähteet

www.ttl.fi

www.mielenhuolto.fi

www.yle.fi

www.selkäkanava.fi

www.ttk.fi