Muistutus ryhmäliikuntatuntien käyttösäännöistä!

Toivomme, että jokainen käyttäjä kertaisi käyttösäännöt ennen seuraavalle tunnille osallistumista!

Alla kaksi asiaa, joista olemme lähiaikoina saaneet asiakaspalautetta! Tuntien sujuvuuden, viihtyvyyden sekä osallistumismahdollisuuden takaamiseksi kaikille halukkaille, pyydämme kiinnittämään erityisesti huomiota alla oleviin asioihin!

Tulethan tunnille ajoissa, jotta ehdit hakea tarvittavat välineet ennen tunnin alkua! Tunnille ei voi enää tulla, jos tunti on alkanut.

Erityisesti tunneille, joissa tarvitaan välineitä (kahvakuula, Pump -välineet jne.) on tärkeää tulla ajoissa! Tunnin alkaessa välineet tulee olla haettuna, jotta tunti pääsee alkamaan ajallaan.

Osallistuessasi tunnille ensimmäistä kertaa, on erityisen tärkeää saapua hyvissä ajoin, jotta ohjaaja ehtii neuvoa sinua tarvittavien välineiden sekä tunnin sisällön kanssa!


Peruutathan ilmoittautumisen hyvissä ajoin, jos et pääsekään osallistumaan!

Esimerkiksi Spinning -tunti on useasti ollut täyteen varattuna jo päiviä ennen tunnin alkua. Tunti ei ole kuitenkaan ollut kertaakaan täynnä viime hetken peruutusten vuoksi sekä tunnille osallistumatta jättämisen vuoksi.

Pyydämme siis kiinnittämään huomiota ilmoittautumisiin/peruuttamiseen, jotta tuntien kapasiteetti saadaan hyödynnettyä ja kaikki halukkaat pääsevät osallistumaan tunneille!

Näet omat tunti-ilmoittautumisesi kätevästi Kalenterissa vihreinä, joten sinun ei tarvitse muistella, mille tunnille olet ilmoittautunut.


Alla olevasta artikkelista löydät ryhmäliikunnan käyttösäännöt kokonaisuudessaan!

Ryhmäliikunta

​​​​​​​MoWe Cardilla voit osallistua rajattomasti CampusMoWen ryhmäliikuntaan ja palloiluvuoroille!

Read more


Move well. Feel good.